Suurten ikäluokkien tarinaa

Suurten ikäluokkien tarinaa

Mäkinen, Sirkka; Pihlman, Sirkku & Kallio, Heikki (kokoajat): Vanhoja kuulumisia Turun Itäharjulta. Omakustanne Turku 2023.

Itäharju on 1920-luvulla syntynyt asutusalue Turussa Kupittaan takana, pienteollisuusalueen ja Nummen kaupunginosan välissä kohoavalla harjulla. Sen syntyyn vaikuttivat suuresti Kupittaan Saven teollisuusalue ja savenottopaikat, viime vuosisadan lopun varuskunta-alue (josta mm. kadunnimi Tarkk´ampujankatu), läheisyyden pienteollisuusalue ja kaupungin tukema nousevan keskiluokkaistuvan työväestön mahdollisuudet rakentaa omakotitaloja kaavoitetulle alueelle. Heistä tuli talonomistajia. Mutta valmistuviin taloihin asettui myös vuokralaisia, niin käsityöläisiä kuin merimies, ompelija, kivityömies kuin meijeristi, viilaaja ja taidepunojakin.

Tälle kirjan varsin tarkkaan rajaamalle alueelle, 24 kortteliin ja kahdellesadalle tontille rakennettuihin taloihin syntyivät suuret ikäluokat, jotka ovat tämän teoksen käyttöaines. Muistelukset ajoittuvat sotien ajoilta 1970-luvun alkupuolelle.

Rakentaminen Itäharjulle perustui mies- ja naiskohtaiseen osaamiseen. Kuka osasi muurata, muurasi naapurillekin. Timpuri teki toista työtään nousevassa naapuristossa talkoilemalla, sähkömies sähköisti ja sai vastineeksi putkimiehen työpanoksen. Tällä tavalla alkoi syntyä Itäharjun henki, joka tuoksuu kirjassa lapsuuden ja nuoruuden muistoina. Muistelijat, joita kirjaan on kertynyt reilut kolmekymmentä, ovat alueen toista ja kolmatta sukupolvea, siellä vielä asuvia ja jo pois muuttaneita.

Eloisaa elämää

Kirjassa on varsin taitavasti sidottu alueellinen rakentaminen, kaavoitus, itäisen Turun historia, rakennustyypit, sosiaalinen ulottuvuus ja monipuolinen pienyrittäjyys tarinastoksi, joka antaa lukijalle, vaikka olisi ulkopuolinenkin, hyvän mielen. Varsinkin, jos lukija pystyy ikänsä puolesta samastumaan niihin suomalaisen modernisaation vuosiin, joista kirja kertoo. Mieleenpainuva on vaikkapa Pirjo Kankareen kuvaus Jalkasen maito- ja siirtomaatavarakaupasta. Eräänlaisesta kaupan ja sosiaalisen elämän kohtaamispaikasta, jossa asiakasta vielä palveltiin ja myytäväksi hankittiin sitä, mitä pyydettiin. Siellä saatiin myös kontakti uudennoksiin, kuten tomaatteihin ja eksoottisempiin banaaneihin ja greippeihin. Nämä suorat muistelut on taittovaiheessa varustettu otsikoissa alkulainausmerkeillä, eri muistelijoiden tarinoista tehdyt koosteet ovat ilman tätä merkintää.

Toinen mieleenpainuva kertomus tulee Heikki Kalliolta, jonka tarina Tarkk´ampujankatu 26:n lapsen muistoja seitsemän vuosikymmenen takaa on taltioitu murremuodossa ja kuvaa oivallisesti sitä, miten noin nelivuotias maailmankuvansa rakentaa ja elämänpiiriänsä kuvaa. Todettakoon, että Heikki on tarkistuttanut murretekstinsä alan ammattilaiselta turun murteen gurulta Esa Laukkaselta. Turussa nimittäin puhutaan monenlaista turkua. Itäharjun turku eroaa vaikkapa Raunistulan tai Martin murteista; eron huomaa kylläkin vain turkua ihan aidosti puhuva. Mutta tarina on jopa liikuttava lapsen silmin ja ymmärryksin kuvattu muisto ajasta, joka oli ennen, mutta joka on edelleen – nyt muistoissa.

Kaiken kaikkiaan kirjan kertomukset itäharjulaisesta elämänmuodosta voisivat olla kertomuksia mistä tahansa suomalaisen omakotiasutusalueen elämästä silloin ennen, silloin kun kaikki oli jotenkin parempaa. Vaikka lasten leikkeihin kuuluikin persoonana isä, joka tuli juovuksissa kotiin ja kohtasi tuimistuneen äidin, oli se vain muisto jostain, joka kuului tuon aikaiseen. Ihan samalla tavalla kuin sen aikaiseen kuuluivat Kupittaan saven savikuopat, joissa oli hyvä talvella luistella ja kesällä polskia tai Kolerahautausmaa. Ihan samalla tavalla kuin elämään kuuluivat bensankatkuiset Itäharjun ajot, siihen kuuluivat diakonissa ja maitotäti, joka kävi hakemassa rintamaitoa äidiltä, tai neuvolantäti Kerttu Valve, joka palveli itäharjulaisia koko työuransa. Ja vilahtaapa tekstissä myös maailmankuulu professori, Kevon tutkimusaseman isä, Paavo Kallio, vaikkakin sivupersoonana.

Mielenkiintoinen on myös Seppo Laaksosen piirroshahmotelma lapsen lähiympäristöstä, jossa on kaikki oleellinen. Itse muistan teetättäneeni ekaluokkalaisille Tampereen Hervannassa vastaavan kognitiivisen kartan, joka käytännössä rajoittuu kunkin piirtäjän osalta noin 50–100 metriä kotioven ulkopuolelle. Paitsi yhtä pitkää viivaa, joka vei mummolaan toiselle puolen kaupunkia!

Lopuksi

Kun koko kirjan idea ja perustyö alun perin oli Sirkka Mäkisen käsissä, hänen asuntonsa oli täynnä muistilappuja, tekstejä, kuvia, piirroksia. Teoksen loppuun saattamisessa ovat olleen keskeisiä sisarukset Sirkku Pihlman ja Heikki Kallio. Heitä ja kaikkia mukana olleita Sirkka kiittelee teoksen lopussa. Ja kestää kiittääkin. Teoksen ulkoasu, kuvankäsittely ja taitto ovat Marianne Mäkisen yllätyksetöntä, mutta selkeää käsialaa. Valokuvadokumentointi toimii, mikäli hyväksytään, että suoraan lainattujen kertojien tekstien kuvitus on näiden omista arkistoista sitä erikseen mainitsematta.                  

Lassi Saressalo